31. toukokuuta 2015

kolmas päivä ja kolme kaupunkia - 岡山, 姫路 & 大阪



päivä alkoi bussimatkalla...


okayaman koorakueniin eli japanilaistyyliseen puistoon. sisäänpääsy tietysti maksoi mutta oli sen parinsadan jenin arvoista ehdottomasti !


niiiin nättiä. ja niin tukalan kuuma



teepensaita !! en tiedä miksi mutta olin ihan fiiliksissä siitä kun näin ekaa kertaa elämässäni teeviljelmän :----D

löydettiin jopa varjoa ja vessa



todistusaineistoa siitä että olin paikalla o/ sitä en muista mille hekottelin kuvanottohetkellä


puistossa käveltiin jonkin aikaa ja sit päätettiinkin vaihtaa kaupunkia. eli noustiin junaan ja tehtiin pikapysähdys himejissä



kävästiin lähinnä vaan kattomassa himejin linnaa ja sitäkin vaan ulkopuolelta...... jälkeenpäin mietin että oiskohan sittenkin vaan kannattanut maksaa sisäänpääsymaksu mutta nohh ainakin säästettiin aikaa ::D enskerralla sit.

himejissä käytiin myös syömässä aseman viereisessä ostoskeskuksessa. löydettiin söpö pikkukuppila josta sai mm. erilaisia pasta-annoksia ja löysinkin kuvauksen perusteella helposti vegaaniseksi modattavan setin - kananmuna ja juusto vaan pois. kaverikin vielä varmisti japaniksi että eihän siinä vaan ole punasta lihaa tai kanaa tai kalaa ja tarjoilija vakuutteli että eiei ei ole. no ei siinä ollutkaan mutta jotain minimaalisen kokoisia katkarapuja sen sijaan oli :-------D jotenkin niin perus japani taas vaihteeks. sain ne onneks noukittua pois ja pasta oli muuten tosi hyvää mut vähän jäi ärsyttämään kun ois selkeesti pitäny tajuta kysellä vieläkin tarkemmin.


muttamutta, himejistä tiemme vei oosakaan ! oli jotenkin hassua yhtäkkiä kävellä taas betoniviidakossa tornitalojen keskellä kun oli viettänyt pari päivää pikkukaupungeissa.


oosaka tais olla ainoa paikka missä tuli vähän tukalat fiilikset hotellin suhteen, sillä kaikkialla oli joko täyttä tai liian kallista opiskelijabudjetille, mut onneksi löydettiin kuitenkin kohtuuhintainen majapaikka ja päästiin oikein sänkyyn nukkumaan !! tähän asti oltiin nukuttu koko matkan ajan vaan lattialla futoneilla joten oli ihan kivaa vaihtelua :--D



lähdettiin illalla toisen kaverin kanssa nambaan ihmettelemään oosakan ihmisvilinää. kameraa en jaksanut enää roudata mukana, vaikka nähtiinkin ihan mageita valotauluja. kierreltiin läpi parit kaupat ja jumitettiin sit pari tuntia jonkun kojun penkeillä höpöttelemässä kaikennäköstä. matkatoverit ei hirveesti oosakasta piitanneet, mutta mä taas oisin hyvinkin voinut jäädä sinne pidemmäksi aikaa - nyt tehtiin ihan vaan muutaman hassun tunnin piipahdus ja koko kaupunki jäikin aika mysteeriksi. ehkä sit seuraavalla kerralla kun japaniin joskus taas saan lähdettyä meenkin tokion sijaan oosakaan, koska mielenkiinto kyseistä paikkaa kohtaan heräsi !

toinen reilauspäivä eli 広島 & 倉敷


tokana reilauspäivänä herättiin hiroshimassa, pakattiin rinkat ja lähdettiin turistibussilla kohti peace memorial parkia.


melko hiljaiseksi veti atomipommimuistomerkki


ja koululaisia oli paljon mutta oikein muita turisteja ei sit näkynykkään. lapset huuteli meille innoissaan haaai hellooou ja toverini vastasi että moimoi


taisin just laittaa about samanlaisen kukkakuvan mut :-D apilat<3 niiden tuoksusta tuli niin suomifiilis


tämän takia jouduttiin juoksemaan shinkanseniin ja melkein myöhästyttiin ::::D mut papuasialeivonnaiset (kuten kaverini ne nimesi) on suuri rakkauteni ja niitä sai hiroshiman asemalta niin törkyhalpaan hintaan että pakko oli saada. i regret nothing <3__<3


hiroshimassa ei kovin kauaa aikaa vietetty ja heti atomic bomb domelta takaisin keskustaan päästyämme tosiaan otettiin shinkansen kohti okayamaa. henkkoht en hiroshimasta ees kauheesti innostunut, mutta okayama tuntu heti ihan kotoisalta vaikka se näissä kuvissa melko karulta ehkä näyttääkin. heti asemalla toinen kaverini joutui paikallisen juopon ihailun kohteeksi ja sai lahjaksi okayaman kartan ja jonkun random esitteen :-----D musta tää oli melko herttasta vaikka toverini ei itse hirveesti tälle spugelle lämmennytkään


okayamassa pyörittiin jonkin aikaa hotellia metsästäen ja kun oltiin päästy rinkoista eroon, otettiin paikallisjuna kurashikiin.


kurashiki oli aika symppis pikkupaikka missä oli aika symppis historiallinen kaupunginosa




ja symppis joki ! löydettiin myös pikkukoju jossa myytiin black sesame -makusta soijajätskiä joka tosiaan maistui ihan seesaminsiemenelle. kurashiki oli melko nopeesti läpi koluttu, mutta se ei haitannut koska oltiin edelleen melko väsyneitä aikasten herätysten ja junareissaamisen jäljiltä. ennen hotellihuoneeseen vetäytymistä pyörittiin hetki hotellin vieressä olleessa ostoskeskuksessa ja erityisesti pohjakerroksen ruokaosastolla, mistä ostin mm. luumun makuista soijamaitoa ja sipsejä joissa ei ollut ihme lihauutteita kuten about kaikissa konbinisipseissä (koska logiikka??????)

ensimmäinen reilauspäivä eli 広島 & 宮島


about viikon tokiossa pyörimisen jälkeen käytiin lunastamassa japan rail passit ja hypättiin 7.30 kohti hiroshimaa lähtevään shinkanseniin. alunperin meidän piti reissata aina yamaguchiin asti, mutta onneksi tajuttiin ajoissa, ettei ole mitään järkeä lähteä vielä hiroshimaakin lännemmäs kun aikaa tosiaan oli vain viikko. vaikka käytiinkin "vain" kymmenessä (tai no, mä kävin kymmenessä ja reissukaverini yhdeksässä, voitin hahhahah) eri kaupungissa, piti jotkut kohteet koluta melko tehokkaasti läpi että ehti ajoissa seuraavaan paikkaan. mutjoo, ekana päivänä tosiaan saavuttiin hiroshimaan ja kävästiin miyajimassa !


alkuun tietty pakollinen junakuva :-D mut shinkansenit oli erittäin jees ja niissä matkustaminen tosi mukavaa, penkit oli tilavat ja käytävillä mahtu hyvin liikkumaan rinkankin kanssa.


pakollinen kämänen maisemakuva. peltoja ja metsiä näkyi mutta hirveesti en niitä jaksanut katella, koska oltiin herätty viideltä (ja sitä edellisenä yönä olin mennyt nukkumaan samaan aikaan eli juurikin viideltä aamulla.............) ja junassa ymmärrettävästi vähän nuokututti. fujisania kyllä yritettiin bongata mutta se oli pilvien takana piilossa, sniff. edellisillä japanimatkoillani näin fujin monta kertaa ja elinkin siinä uskossa että sen näkee aina kun vaan pääsee näköetäisyyden päähän :---D mut nytpä korjaantui tämäkin harhaluulo.


hiroshimassa vihdoin ! tolppa on erittäin kaunis mutta valitsin tän kuvan siksi että siinä näkyy sekä hotelli jossa yövyttiin että izakaya jossa käytiin viettämässä iltaa. tosiaan, ei oltu tehty mitään hotellivarauksia ennen matkaan lähtöä, joten aina kun saavuttiin uuteen paikkaan käytiin ensin etsimässä yöpaikka. hyviä ja halpoja hotelleja löytyi onneksi tosi helposti, vaikka olin aluksi kuumotellutkin sitä, että joudutaanko jonain yönä sillan alle nukkumaan :-D


hotellin löydyttyä heivattiin rinkat huoneeseen ja lähdettiin kohti miyajimaa. ajeltiin ensin paikallisjunilla ja sit vielä lautalla, johon pääsi onneksi jrpassia näyttämällä.


itsukushima shrine ja se kuuluisa toriiportti josta otin ehkä noin miljoona kuvaa


miyajima oli tosi kivannäkönen paikka ja tietysti täynnä turisteja, matkamuistokojuja ja koululaisia. koululaisia tais kyllä olla about joka ikisessä turistikohteessa jossa käytiin, selkeesti oli joku luokkaretkisesonki (tai sitten ne samat lapset vainos meitä ja seuras kaikkialle :-D).


niin ja peuroja. jotka söi turistien kartat


just chillin'


torii-portti, oli se kieltämättä aika upee :-3 ja nousuveden aikaan se jää osittain veden alle, tosin tona päivänä vesi nousi vasta yöllä joten ei jääty odottelemaan sitä.


pyhättöä ja metsää


lähdettiin seuraamaan yhtä metsäpatikointireittiä, vaikka kauheen pitkälle ei kuumuuden ja ötökkäpelon takia päästykään :-D oltiin toisen kaverin kanssa ihan hysteerisiä kaikkien ötöjen suhteen ja tarvittiin kunnon hyttysspreijaukset että uskallauduttiin lähtemään ees tonne asti haha


reitillä vastaan tuli muutama muu länkkäri sekä yks apina (!!!??) mutta muuten saatiin olla ihan omassa rauhassa. apinakohtaaminen oli melko hämmentävä kokemus koska kukaan meistä ei tiennyt että miyajimassa ois villiapinoita saati että ne ihan noin vaan kasuaalisti ilmestyis keskelle patikkapolkua.


pyhättöä ja metsää part 2


ja vielä vika kuva siitä toriiportista :-D vähän harmittaa että nousuvesi jäi näkemättä mut ehkä ens kerralla sit !

30. toukokuuta 2015

suomessa taas


valitettavasti. väsymys on aivan järkyttävä, samoin selkä- ja aivojumi, joten jätän tän postauksen suosiolla tyngäksi. mutta siis japanista kotiuduttiin eilen ja ikävä takaisin on yllätysyllätys melkoisen kova. reissu oli ihan mahtava, varsinki reilatessa nähtiin ja koettiin ihan hirrmusti kaikkea ! kun vaan saan kerättyä tarpeeksi energiaa, teen joka reilauspäivästä oman postauksen, että vähän itellekin kertautuu missä kaikkialla oltiin ja mitä oikeen ehittiinkään tehdä. tokio-osuuden taas tiivistin suosiolla näihin muutamaan kuvaan koska oon laiska ja nohhh tokio on jo niin nähty. ainakin täällä blogissa :-D


kotikatu ! yövyttiin nekotalossa, suosittelen ! sijainti 5/5 ja huoneistoon kuuluu kiva pikkukeittiö sekä mahdollisuus käyttää pyykinpesukonetta

shibuya ! ikävä on

asakusa ja sanja matsuri sekä teetä juovan toverini käsi ! syötiin kojuruokaa ja ostettiin ennustukset, mulle luvattiin hyvää onnea ainakin joskus tulevaisuudessa eli kai tää tästä :-D

kukkia shinjukussa !

japaniruokavalioni eli maustettua soijamaitoa, inarisushia ja riisipalleroasia ! omnom

meiji-jingullakin käytiin !

joku matsuri jossakin puistossa ! ihmisiä oli paljon ja kuumuus oli kamala mut persikka-kakigoori pelasti

tokiossa vietetyn viikon aikana siis pyörittiin perus shibuya-shinjuku-harajuku-akihabara-asakusa-akseli läpi, shoppailtiin (meinasin kirjoittaa että ihan liikaa mutta eihän mun matkalaukku edes tuplannut painoaan matkan aikana eli feilasin :---D enkä ostanu ku ehkä neljä eikun viis vai kuus mekkoa kaks paitaa kaks hametta ja hatun ??? plus pari cd:tä ja mangaa), syötiin, tavattiin ihan hirveesti ihmisiä (niin japanilaisia kuin suomalaisiakin) ja vaan fiilisteltiin suurkaupunkimenoa ja kesäistä japania.

myös popitettiin tätä biisiä sen verran että siitä tais tulla matkan virallinen teemabiisi ::::D ei niinkään ah niin syvällisten sanojensa vuoksi vaan ton päähän ikuisiksi ajoiksi soimaan jäävän anata-renkutuksen takia. kerran kuultii tää myös harajukussa sukkakaupassa ja siinä vaiheessa alko jo hajottaa melkosesti. laskettiin kerran että sana anata esiintyy tossa 29 kertaa eli tästähän tulis on ihan kelpo juomapeli :---D

13. toukokuuta 2015

tänään olen vapaa ja huomenna tokiossa


en uskonut selviäväni tähän asti mut niin siinä vaan kävi että velvollisuudet on nyt hoidettu ja muutaman hassun tunnin päästä olis lähtö ! sain kuin sainkin kaikki rästiin jääneet yliopistohommat valmiiksi, parilta kurssilta odottelen vielä numeroita mut koska niihin ei kuulunut mitään lopputenttiä, läpi ne tais ainakin mennä kun kaikki tehtävätkin hirveissä stressikiirepärinöissä lähes itkun partaalla väänsin valmiiksi. fuksivuosi ois nyt about paketissa ja 85 opintopistettä kasassa, tällanen mukavan kevyt yliopistouran aloitus siis :-D ensvuonna vois sit ottaa vähän rennommin koska tää kurssien hamstraaminen ei jaksamisen kannalta oo mikään ihanneratkaisu..... enkä myöskään halua valmistua liian nopeasti koska tarviin vielä vähän tai oikeastaan paljon lisää miettimisaikaa että keksisin mitäs sit yliopiston jälkeen elämällään oikein tekis :---D

myöskään vikasta (siis ennen matkaa vikasta......) työvuorosta en uskonut selviäväni mutta näköjään vihdoin pääsin kotiin löhöämään ja jännittämään lätkäpeliä (hyvä suomi!11 rinne on sankari) sekä mussuttamaan superhyvää ja superkallista vegaanista valkosuklaata.

muuuutta tosiaan, matkasuunnitelmia tänne lupailin mutta ajanpuutteen takia joudun syömään sanani, sorge :-D pakkaamiset on edelleen pahasti vaiheessa ja pitäis ehkä ehtiä nukkuakin että jaksan jossain vaiheessa repiä itteni sängystä heittelemään loppuja kamoja matkalaukkuun. oon niin varma että unohdan esim puolet kaikesta mitä tarvisin ku en saanut ajoissa tätäkään hommaa hoidettua.......

sen verran voin kuitenkin paljastaa, että eka viikko pyöritään tokiossa rahaa tuhlaillen ja ihmisiä miittaillen sekä tokion perus turistinähtävyyksiä kierrellen. sit hypätäänkin junaan ja tarkotus olis ajella aina yamaguchiin asti, mistä sit palaillaan pikkuhiljaa takaisin itään päin - aikataulun salliessa pysähdytään ainakin hiroshimassa, kurashikissä, okayamassa, himejissä, kiotossa, osakassa, narassa ja ujissa ! erityisesti tätä reilausosiota odotan innolla, koska musta on vaan ihan mahtavaa päästä näkemään japania tokion ulkopuolella ja varsinkin sellasia paikkoja, jotka ei oo niin tunnettuja turistikohteita. kuvia varmaan tulen ottamaan ihan liikaa ja niitä sit spämmin tänne kunhan taas suomeudun :-D

mutta nyt おやすみ ja またね !

5. toukokuuta 2015

viides viidettä


pahoittelut taas hiljaisuudesta n_n'' huhtikuussa en ehtinyt blogata, mutta sen sijaan ehdin pyöriä ainejärjestön tapahtumissa, käydä ekaa kertaa approilemassa, nähdä pitkästä aikaa monia lukiokavereita, nostalgisoida ghiblileffoja, reissata viroon ja fiilistellä tallinnan vegaanitarjontaa, katsoa ehkä parhaan ja varmasti myös hävyttömimmän teatteriesityksen ikinä, löytää uutta musaa, juoda liikaa punkkua ja viettää ekaa opiskelijavappua. jossain vaiheessa taisin ehtiä myös täyttää 20, enkä kaikesta etukäteiskriiseilystä huolimatta edes kokenut mitään suurempaa hermoromahdusta. itse asiassa koko synttäripäivä meni multa vähän ohi ja vieläkin meinaan unohtaa että pyöreitä tosiaan tuli täytettyä :-D



tässäpä uusimmat j-indielöytöni eli shishamo ja kenshi yonezu, odotan jo japanireissua että pääsen tyhjentämään tower recordsin hyllyjä <3__<3

samalla en kuitenkaan osaa odottaa japanireissua yhtään - en oikein vieläkään sisäistä sitä, että lähtöön on alle kaksi viikkoa. mun pitäis vielä vääntää kaksi (2) luentopäiväkirjaa loppuun ja selvitä ruotsin lopputentistä, puhumattakaan duunista, joka tosiaan alkoi viime viikolla. oon vaan niin kesälomafiiliksissä jo ettei mikään opiskeluun liittyvä enää huvittais (okei, onko mua missään vaiheessa huvittanut mikään opiskeluun liittyvä :-DDD tän blogin mukaan ainakaan ei). nyt kävin sentään hakemassa matkalaukkuni porukoilta sekä vaihtamassa rahaa, nääkin olis varmaan unohtunut ellei toinen matkatovereistani olis hätyytellyt hoitamaan asioita. hyvä kun kaikki jo tietää että oon aina aivan pihalla kaikesta ja jaksaa muistutella tällasistakin itsestäänselvyyksistä. onneksi myös miittaan matkaseurueeni huomenna joten ehkä tää matkakuume tästä vielä nousee ja muutkin unohtumaan päässeet matkavalmistelut muistuu mieleen. hajottaa että kuulostan nyt siltä kuin olisin lähdössä japaniin tai ylipäänsä ulkomaille ekaa kertaa ikinä, vaikka täähän on tosiaan kolmas kertani nousevan auringon maassa - ja melkein kolmas kerta yhden vuoden sisällä :-------D mutta mihinkäs muuhun sitä rahansa käyttäis kuin japanin laman parantamiseen ja talouden pelastamiseen, nihh.

varmaan vielä ennen matkaa pläjäytän jonkun reilausreittisuunnitelmapostauksen tänne, mutta jos en niin nähdään sit kesäkuussa toivottavasti mikäli hengissä takaisin selviän. mua on peloteltu jo ties millä horneteilla ja tuhatjalkasilla ja oon nyt ihan varma että päädyn vielä torakan ruoaksi tai jotain <__<;; nyt kuitenkin pakko mennä kertaamaan svenskaa för jag vill inte ta den här kursen igen!! kielitaitojeni tasosta kertoo tarpeeksi ehkä se että piti googlettaa onko för alistus- vai rinnastuskonjunktio ja kurs en vai ett-sukuinen sana............