26. huhtikuuta 2014

kevään ensimmäinen (melkein)piknik




jostain kumman syystä mua ei oikein enää inspaa tää pääsykoepänttääminen yhtään. viimeksi eilen altistuin taas houkutuksille ja jätin lukemisen luvattoman vähälle, sillä keksittiin kaverin kanssa, että ois mahtavaa fiilistellä aurinkoista säätä keskustassa piknikin merkeissä. ja piknikille siis lähdettiin !
no, persaukisia opiskelijoita kun ollaan molemmat, meidän eväät koostui lopulta pelkästä punkkupullosta, jonka sisältö nautittiin melko askeettisista muovimukeista. mut maisemat sentään oli hienot. (saatoin myös innostua vähän liikaa uudella kuvanmuokkausohjelmalla leikkimisestä ja vetää värikylläisyyden melko överiksi)



lokkien, varpusten ja valkoposkihanhien lisäksi meitä saapui viihdyttämään pari joutsenta. tossa tokoinrannalla oli ihana vaan olla ja istua kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa.


kun oltiin tarpeeksi istuskeltu ja pohdiskeltu, otettiin metro sörkkään. matkalla rautatientorin metropysäkille nähtiin michael monroe. ja kurvissakin oli harvinaisen nättiä.


sörkässä ostin tahattoman huvittavia kuivahedelmiä. tai sit mulla on vaan huono huumorintaju.


tän päivän oonkin sit viettäny eilistä lukemattomuuttani korvaten eli nenä kiinni kirjassa istuen. huomenna varmaan sama meno jatkuu, fakjees.

21. huhtikuuta 2014

suomi-elämää ja japanituliaisia


suomen sää on nyt samanlainen kuin tokiossa sillon viikko pari sitten, ja sepäs mua vasta riemastuttaakin ! siispä irtauduin eilen suomen peruskieliopin ihmeellisestä maailmasta ja suuntasin ulos ovesta kera kameran ja pikkuveljen.


suomen kevään ensimmäinen jäätelö. ei ihan vetänyt vertoja matcha-liilabataatti-pehmikselle, mut oli toi sitrussorbetti silti aika hyvää (ja awkward jätskimyyjä oli awkward)


näytän tässä ihan pissikseltä, mut laitan tän siitä huolimatta kaiken kansan pällisteltäväks, sillä oon niin tyytyväinen tähän mun uuteen hiusväriin. se on mukavasti haalistunut ja näyttää auringossa just siltä miltä pitikin - eli tummanruskeelta, ei mustalta.


suomessa on niiiiiiin hiljaista. okei, nää pääsiäispyhät voi vaikuttaa asiaan, mut silti. myös junalaiturit on älyttömän väljiä ja junissa mahtuu jopa istumaan. tarkkasilmäisimmät bongaa tästä myös pikkuveljeni, jota mun varmaan pitää kohta alkaa kutsua isoveljeks, sillä se on jo venähtänyt mua pidemmäksi....


löysin uuden ystävän kotitieltä !


tosiaan, kävin myös ostamassa espanjalaisia mansikoita, kyllä ne sokerikuorrutuksella maistu ihan hyviltä. keksin myös täydellisen matchafrappuccino-reseptin, jota en tietenkään enää muista, koska mittaamisen sijaan vaan heittelen kaikki ainekset mututuntumalla vitamixiin.


olin myös tosi ahkera ja järkkäsin vihdoin japanista itselleni tuomat tuliaiset jonnekin keittiön pöytää järkevämmille paikoille. aattelin myös, että kaikkia varmaan kiinnostaa tosi paljon mut materialöydöt, joten oon kiva ja esittelen ne nyt teille :-)


ekaks cd-levyt, joita näköjään tuli vähän hamstrattua ! tokan rivin reunimmaiset levyt oli heräteostoksia - ostin ne vaan siksi, että levykaupassa soitettiin molemmilta yhet kivankuuloset biisit ja mietin että miksi ei. molemmat osoittautuivatkin varsin kelpo ostoksiksi. piti myös toi skrillexin recess hommata, koska se oli japanissa 3e halvempi kuin suomessa, huima säästö tosiaan :-D


sit mangaa eli superhalpa salapoliisi conan ja 4 osaa 聖☆おにいさん:ia eli saint young meniä, vain koska jeesuksen ja buddhan lomamatka tokiossa ja wtf-fiilikset. nyt vaan opiskelemaan kieltä että saan noi joskus elämäni aikana luettua, hehh. toi what is zen? taas ei ole manga vaan jonkinmoinen filosofiankirja, ja siinä on kivasti jokainen sivu sekä japaniksi että englanniksi.


kanjit on tuskaa, joten ostin tän kirjan siinä toivossa, että noi hassunhauskat piirrokset jotenkin auttais mua motivoitumaan niiden tankkaamisesta.


lushin tuotteet oli about samat kuin suomessakin, ja vaikka mulla on matkoilla sellanen periaate, etten ostais mitään, mitä saa suomesta, niin..... lushin kanssa voi tehdä poikkeuksen koska vegaanius.


rilakkuma-pehmo !! se on vaan niin sulonen etten ehkä kestä. lisäksi se on iso ku mikä (läppäri toimii tässä vertailukohteena).


teetä. matkan aikana join varmaan kymmeniä litroja vihreetä teetä, ja sitä oli pakko tuoda myös kotiin, varsinkin matcha-jauhetta, joka on suomessa ihan törkeen hintasta. toi riisitee on myös hämmentävän hyvää, vaikka haiseekin ihan riisikakulta.


link-figuuri, tarkennus on nyt ihan missä sattuu mut ei voi mitääään. on se vaan hiano !

18. huhtikuuta 2014

japani, osa 9 // 7.-8.4. - viimehetken fiilistelyt


juuh, tässolis sit viiminen japanikuvapostaus tältä erää, kiitos kun kestitte n_n''


maanantaina paistoi aurinko, ja päätettiin lähteä käymään vielä kerran tossa hamamatsuchoun lähitemppelillä. siellä valmistauduttiinkin jo kovaa vauhtia 8.4. vietettävään hana matsuriin


käytiin samalla tokyo towerissa, koska sillon ekalla kerralla näkyvyys oli sään takia melko huono


tällä kertaa nähtiin jopa fujisan ! se oli kyllä paljon mahtavamman näkönen livenä


hamamatsuchousta ajettiin shibuyaan, jossa ekaksi tuhlasin viimeiset rahani 109-ostoskeskuksessa. sen jälkeen käytiin syömässä tempuraa tsunahachissa, noms. tossa tiskillä oli mielenkiintosta istua ja katella kokkia työssään, mut siinä sai kans kaikki rasvankäryt naamalleen


nattōlla täytetty minimunakoiso, näyttää epäilyttävältä mut maistui hyvältä


shibuyasta käveltiin yoyogi-puistoon harajukuun



pakollinen turistiposekuva. jalkani mitä teette


puistosta lähtiessä törmättiin jonkinsortin katuperformanssiin



illemmalla tehtiin vielä pikku kävelylenkki hotellin lähistössä, nättiä sielläkin oli


tiistaina lähdettiin käymään keisarin palatsilla uudemman kerran, sillä yks ton palatsin normaalisti kiinni olevista alueista oli avattu turisteille. jo tokyon asemalla ihmettelin, et mistä tää ihmispaljous johtuu, ja syy selvis palatsin pihaa lähestyttäessä


kävi ilmi, että monella muullakin oli mielessä palatsivisiitti, ja tuolla ryysässä sit vietettiin tovi jos toinenkin.


ihmispaljous ei helpottanut yhtään, vaikka päästiin porttien sisäpuolelle. tuolla porukan keskellä oli järkyttävän kuuma, ja pelkäsin jo yhessä vaiheessa saavani lämpöhalvauksen tai pyörtyväni. onneks kuitenkin oltiin japanissa, eli kukaan ei ryysännyt päälle tai muutenkaan tunkenut iholle, ja olin varsinkin mummoja päätä pidempi, joten hapenpuutteestakaan ei tarvinnut kärsiä.


päästiin onneksi väljemmälle alueelle enkä joutunu kokemaan kuumuuskuolemaa


ja koska tosiaan japanissa oltiin, juoma-automaatteja tosiaan löytyi kaikkialta :-D sillekkin sai jonottaa hetken ja melkein kaikki juomat oli jo loppu, mutta random sitruunavettä sai vielä ja olin niin janoinen, et mikä tahansa kelpas.


tokiosta ajettiin junalla nakanoon ja löydettiin otakujen mekka eli nakano broadway ! se on siis melko hämyinen ostoskeskus, joka on täynnä animanga- ja j-musa-krääsäkauppoja. löysin jo suomessa kattelemani link-figuurin ja olin onnellinen♥


nakanosta takaisin tokioon ! mentiin syömään vegaanipaikkaan nimeltä T's tantan


vegaanirāmen oli älyhyvääääää 〜〜(;ω;)


ruoan jälkeen mietittiin, että mitäs nyt, ja saatiin kuningasidea lähteä odaibaan ja kävellä rainbow bridge päästä päähän ! joten ryhdyttiin tuumasta toimeen - käytiin hotellilla vaihtamassa sillanylitysrytkyt niskaan ja lähdettiin matkaan.


itse silta


fujitv-talo josta en edelliseen postaukseen laittanu kuvaa



vähän mietin että mihin oikein ryhdyn... :--D mut selvittiin hienosti


voiton puolella jo !!


sillan toisessa päässä oli astetta kämäsempää


oltiin tosi reippaita ja käveltiin hotellille asti. oltiin perillä just ennen pimeen tuloa, haha


viimeinen kuva koko reissulta ;-; matkalla hotellille löydettiin semi-iso ruokakauppa, jossa oli kaikkee jännää ja kirosin taas vähän meidän tuuria, kun löydettiin se kätevästi viimeisenä iltana ennen lähtöä.. mut siellä myytiin pokemonpania (hehhheh) ja mainoksen uhrina oli pakko saada. sain donitsin (joka kyl ei mun mielestä oo leipä mut miten vaan) mukana hienon tarran ja liimasin sen japani-suomi-sanakirjan takakanteen.

keskiviikkona herättiin viideltä aamulla ja lähdettiin jo tulomatkalla tutuksi tulleella airport limousine -bussilla kentälle. kentällä oli reippaasti aikaa tuhlata viimeiset jenit ja ettiä lähtöportti. lento sujui ihan mukavasti taas korea-leffojen parissa, vaikka koko matkan ajan mulla oli lähinnä surrealistinen olo enkä tahtonut uskoa sitä, että oon oikeesti palaamassa suomeen.

nyt oon ollu suomessa vähän yli viikon ja jotenkuten sopeutunut taas tähän suomi-elämään. aikaa on tullut vietettyä niin pääsykoekirjojen ja japanikuvien kuin ihanien ihmisten ja muiden hyyppienkin kanssa. japanifiilistä oon yrittänyt pitää yllä syömällä kolmena päivänä kotitekoista nuudelisoppaa ja kiinalaisbuffettisushia. kai tää kaukomaakaipaus tästä joskus helpottaa.

japani, osa 8 // 6.4. - お台場


sunnuntai ja lopun alku (´∩`)


meidän hotelli ulkoapäin !!


ja hotellin ympäristöä. toi seutu oli japanilaisittain hiljaista ja ainakin mä tykkäsin tosta ympäristöstä tosi paljon.


lähdettiin vaihteeksi eri suuntaan ja ajettiin rinkai linellä odaibaan


odaiban asema eli tokyo teleport. odaiba on siis melko uusi, keinotekoinen saari tokionlahdella ja toi metro, jolla sinne mentiin, kulki veden alla.


mentiin ekaksi tohon maailmanpyörään nimeltä daikanransha, jotta saatais hyvä kokonaiskuva odaibasta ja nähtäis vähän, missä mikäkin paikka sijaitsee.


todistusaineistoa siitä, että olin itse mukana. en tajuu miksi mulla on noin järkyttävät silmäpussit, vaikka nukuin loppumatkasta jo ihan hyvin ???


no ei me sieltä kauheesti pelkkää odaibaa kateltu, vaan lähinnä kuvattiin maisemia :-D tossa kopissa oli kajarit, mistä kuulu jotain rauhottavaa tunnelmamusaa ja välillä jotain selostusta tohon maailmanpyörään tai odaiban saareen liittyen. saatiin mm. selville, että daikanransha oli valmistuttuaan v. 1999 maailman korkein maailmanpyörä


odaiba oli virkistävän väljästi rakennettu ! vaikka siellä tuli kauheen nopeesti kuuma varjottomuuden takia


divercityn eessä oli kauheesti ihmisiä ja mietin jo, et eikai noi kaikki jonota sisään tonne kauppakeskukseen.... no ei onneks, vaan tohon divercityn pihalle oli pystytetty pieni esiintymislava, ja siihen oli ilmeisesti tulossa esiintymään joku paikallisten teinityttöjen suosikkibändi


divercitystä jatkettiin ensin kohti merimuseota, jonne ei sit kuitenkaan päästy, sillä se oli suljettu korjaustöiden tai vastaavan takia. tai no, kyllä sinne aulaan pääsi ja käytiin siellä sit vessassa :-D
merimuseolta käveltiin miraikanille eli tiedemuseoon, missä nähtiin mm. katossa pyörivä jättimaapallo


miraikanissa oli kauheesti bilsa- ja psykajuttuja superselkeesti selitettynä, ois varmaan pitänyt käydä tuolla ennen ylppäreitä


museokierroksen jälkeen alkoi nälkä kurnia, ja suunnattiin takas divercityyn kaitensushille. sunnuntaisin kaikki paikat on aina aivan tukossa, koska paikallisetkin on liikkellä, joten jouduttiin jonottamaan jonkun aikaa ennen ravintolaan pääsyä. eipä se kuitenkaan haitannut, sillä sushi oli taas kerran toooodella hyvää !! tossa raflassa oli vähän erilainen käytäntö kuin numazukoussa, nimittäin tuolla jokaisessa pöydässä oli oma ipad, jonka avulla pysty valita haluamansa ruoat ja tekemään tilauksen. liukuhihnan yläpuolella kulki sellanen minijunarata, ja hetken päästä sushijuna toimitti tilatut asiat pöytään :-D hitsi, kun en muistanut ottaa siitä kuvaa, koska se oli aika hauska.

sushin jälkeen mentiin vielä fujitv:n torniin, mutta sieltä mulla ei ole kuvia, koska ulkona satoi ja en jaksanut enää kaivaa laukun pohjalle haudattua kameraa esiin. sorge :--(