
jo lähes perinteeksi muodostuneet weekend-festarit, tällä kertaa tosin oltiin vaan yks päivä eikä edes saatu rannekkeita, nyyhkis. meno oli samanlaista kuin edellisinäkin vuosina: kännisiä ja illemmalla myös sammuneita teinejä, ananashiuksia ja lei-seppeleitä, roskia ja tupakansavua - sekä mahtava meno ja ihan tajuttoman hyviä artisteja !

alle 30 min deadmau5iin !! hullunkatseeni varmaan kertoo kaiken oleellisen senhetkisestä olotilastani // no se deadmau5. oli huikeeta ja valoshow ehkä coolein ikinä. en ois millään malttanut kaivaa puhelinta esiin (eikä siellä tungoksessa repun heilauttaminen pois selästä ois onnistunut kovin smoothisti, hyvä kun sai edes käsiä nostettua ilmaan) joten kuvasaldo jäi aika laihaksi :---D mut sanoinko jo et oli ihan parasta ja joel oli niin hupsu et virnuilin itekseni varmaan koko setin ajan

sit seuraavana päivänä eli tänään olikin ravintolapäivä, ja suuntasin parin kaverin kanssa mm. espalle ravintolakojuja ihmettelemään. tungosta oli ja liikkuminen tuskaisaa, mut eipä se menoa haitannut // pyörittiin ympäriinsä tovi, kunnes tuli niin nälkä, että silmien lisäksi myös maha alkoi vaatia ruokaa. päädyin perus nuudeli-tofu-wokkiin, koska söpöt myyjät ja ravintolan tuotto meni jollekin buddhalaisluostarille johonkin. muistaakseni.

helsinkiseikkailua ja raakaruoka-asia-palleroita. kallista mut hyväääää ♥

vapaa-ajan vieton lisäksi oon myös tietenkin hoitanut velvollisuuksiani eli vienyt koiria lenkille ja käynyt töissä. siri ei tykkää yhtään valjaista enkä minä hiusten kiinni pitämisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti